torstai 27. lokakuuta 2016

Blogikateuden muuntuminen blogiväsymykseksi?

Pari viikkoa on taas hujahtanut. Ei siitä mihinkään pääse, nämä pimenevät illat ja kylmenevät säät ahdistaa pientä raksaajaa. Vaikkei hoppu olekaan, niin silti itsestäänselvyyden iskostuminen tajuntaan on epämiellyttävä: kohta on kylmä rakentaa... Nyt ollaan jo jouduttu sumplimaan ja miettimään muuraushommia, koska lämpötilat alkavat vilautella riskirajoja. Rautakaupoista ei vielä saa hyllystä talvilaasteja, mutta normilaastejakaan ei suositella. Onneksi on styrokspaalit (siis ihan oikeasti, miten vahinkoylimäärätilauksesta onkin voinut olla näin paljon iloa?!?), palovillalevyt, auton sisätilalämppärit ja painavat harkot (= muurarien lämmitys).

Toisaalta bloghiljaisuutta on aiheuttanut se, että tuntuu kuin hommat eivät etenisi mihinkään. Kuitenkin kun taas lukaisin parin viikon takaisen viestin, oli todettava, että hitsi... Kyllä ne vaan etenee. Hitaasti, mutta varmasti. Se olkoot meidän jatkuva teemamme. :D


Ensinnäkin, talo on nyt ulkopuolelta kauttaaltaan laudoitettu! Jei!! Ja isäntä oli niin millin tarkka lautojen kanssa, että mitään listaa ei hirren ja laudoituksen väliin kaivata. :) Tuuletusrako näkyy selvästi kun lähempää ja alhaalta katsoo, mutta ei pistä silmään laisinkaan pahasti. Ja näin etäältä ei näy mittään.

Vähän niukasti on tullut kuvattua ehkä tämän "hidasta" -tunteen takia. Sääli sinänsä, sillä huomasin ettei minulla ole kylppärin terassista yhtään kuvaa. Senkin katto kun on jo peltejä vaille valmis! Isäntä on ollut hakera vanhemman polvensa kera. Tämän kuvan ottamisen jälkeen on kaikki kattopinnat myös pressutettu, jotta ruodelaudat pysyvät suht kuivina eivätkä jäädy -> peltikatteen asennushommat helpottuvat.

Allekirjoittanut taas on ahkeroinut sisätiloissa oman vanhemman polvensa kera. Ei tulisi tästä harkkohormin tekemisestä mitään ilman vanhempaa polvea. Minä niiiiiin vihaan tota hommaa. "Harkkohormi on nopea ja helppo..." Ja v***t... Mutta kyllähän se nousee. :)

Ja taas ovat armaat styrokspaalit kovassa käytössä. Noita portaita pitkin saa harkkoja ja muita tarvikkeita kammettua yläpohjaan. Ei onnistuisi tikkaita pitkin. Tai ainakin olisi tuhat kertaa hankalampaa. I <3 styrokspaalit!

Lähikuvaa rakennelmasta. :D Huomatkaa myös hieno muovipussi piipun päällä. Auton sisätilalämmittimet pöhisevät hormiin lämmintä ilmaa ja muovipussi levittää sen tuoreimpien muurauskohteiden ympärille. Yllättävän toimiva tsydeemi! Ja myös hormitoimittajan vinkkaama... :P

Kohta ollaan katon lävistystilanteessa. Huomenna pitääkin muistaa soittaa mestarille ja tiedustella aluskateasiaa. Pienimuotoisesta googlettelusta huolimatta minulle ei ole selvinnyt miten aluskate on tarkoitus virittää paikoillaan pysyvän hormin ja ympäriltä vajoavan katon välille. Peltien osalta tän homman ymmärrän, mutta aluskate... Ööö... Vinkkejä? Anybody?

Koska muuraushommat etenevät lähinnä vain viikonloppuisin vanhemman polven ollessa käytettävissä, olen itse päässyt nyt välipäivinä alapohjan levytyksen makuun. Erkkerin osalta kun ei tarvitse mitään ottaa sen kummemmin huomioon. Sinne ei tule viemäreitä, vesiputkia tai mitään muutakaan. Lattialämmitys toki, mutta se ei ole vielä ajankohtainen. Niinpä eilen aloitin ja tänään sain jo levytyksen käytännössä valmiiksi. Yksi levy vielä uupuu kun halusin säilyttää näköyhteyden alapohjaan kunnes saan virnistelevät saumat vaahdotettua. Huomenna pääsenkin jo koolaamaan! Jei!

Tässä on parin viikon aikana myös uurastettu kattotarjousten kimpussa. Tällä erää näyttää nyt siltä, että päädymme lukkosaumakatteeseen, jonka suurella todennäköisyydellä myös asennamme itse. Vielä pidetään kuitenkin takaportti auki mahdollisuudelle löytää kohtuuhintainen asentaja. Sen sijaan konesaumattuun katteeseen (teetettynä) meillä ei yksinkertaisesti ole varaa. Ja vaikka kuinka arvostan kotimaista käsityötä ja ammattitaitoa, niin ei hitsi minun kaaliini ei uppoa, miten viikon työstä voidaan pyytää keskimäärin 9000 - 10000 euroa. Siis pelkästä työstä...

Seuraavien viikkojen ohjelmassa on saada piippu valmiiksi, väkertää etuterassille katto, vahvistaa kattotilaus, eristää viemäriputket alapohjassa ja aloittaa alapohjan levytys myös talon varsinaisen pinta-alan osalta. Ei käy aika pitkäksi. :)

tiistai 11. lokakuuta 2016

Blogikateus

Niin... Otsikon mukainen blogikateus meinaa iskeä pahemman kerran kun katselee muiden raksaajien hurjaa työtahtia ja edistystä. Vaan ei auta. Etiäpäin omaan tahtiin. :)

Terassilaudoitus tuli valmiiksi! Jei! Päät on vielä tasaamatta, mutta kyllä siinä jo kelpasi pienimmän raksamiehen kontata menemään betonimyllyä ja muurarinvasaran kilkettä ihmetellen (ja ihastellen).

Ukot ovat ahertaneet ullakon pitkien sivujen levytyksen ja laudoituksen kimpussa. Nyt on kaikki pinnat levytetty! Heti väheni tuuli sisätiloissa.

Toinen pitkä sivu on jo kokolailla laudoitettukin. Peltikatetta odotellessa...

Allekirjoittanut on sillä aikaa muurannut aina vain väliseinää keittiön ja kodinhoitohuoneen väliin. Vaan nyt alkaa olla jo valmista. Viimeiset tiilet vielä huomenna paikoilleen. Tosin saa nähdä milloin uskallan tuon oviaukon tukirakenteen purkaa. :D Pikkuisen jännitti jo aukon ylitystä tehdessä...

Muurausta varten haalin talon syövereistä melkein kaikki liikenevät styrokspaalit telineiksi. Kolmen paalin päältä ylettää jo muuuraamaan ylimmän rivin, joka on tuosta nykyisestä lattiapinnasta kuitenkin noin kolmen metrin korkeudessa.

Ikkunoiden tekijä lähetti jälleen tilannekuvia! Ikkunat alkavat olla viimeistelyä vaille valmiit ja ensi viikolle rupean sopimaan niiden kuljetusta! Jipiii!! Ehkäpä siis jo reilun viikon päästä pääsen ihan livenä hypistelemään noita. Ihanat!!

tiistai 4. lokakuuta 2016

Syksy

Hmm... Syksy on tarjonnut aika kelvollisia raksakelejä jo useamman viikon. Silti ahdistaa, että koko ajan pitää pistää enemmän ja enemmän päälle, eikä talon lämmöistä ole vielä tietoakaan. Tai no, tänään tupsahti pihaan hormitarvikkeet ja viime viikolla tulisijojen tiilet, laastit ym., joten kai se lämpö sinällään on jo lähempänä. Vaan kun edelleen ala- ja yläpohjan eristeet ovat vain varaus budjetissa ja ikkunoiden toimitusta toivotaan kuun lopulle, niin paksumpaa takkia ja hanskoja on syytä kaivaa esiin. Tänään oli pakko pistää jo pipo päähän raksalle. Hrrr...

Mutta koska ilma on kylmä, on syytä touhuta itsensä lämpimänä pitämiseksi. :)

Viime viikolla allekirjoittanut ahersi alapohjan tuulensuojalevyjen kannatinlaudat paikoilleen, koska putkari oli ne tilannut laitettavaksi ennen viemärivetoja. Polvet oli kovilla alapohjassa pomppiessa ja pari puolikasta päivää tuohon hommaan meni. Ei sitten lopulta kuitenkaan ollut ihan niin tuskaista ja hidasta kuin etukäteen uumoilin. Ihan tarpeeksi silti. :D

Miehet ovat askarrelleet yläilmoissa (muun muassa) edelleen. Nyt alkaa olla jo toinenkin pääty levytetty ja laudoitettu.

Yksi hauska projekti on ollut menneenä viikonloppuna ja nyt alkuviikosta etuterassi. Muutama lauta uupuu vielä, mutta onpa hauskaa kun on vihdoinkin joku valmis pinta! Siinä on kiva tepastella ees ja taas kahvikuppi kourassa. Putkarikin kiitteli vihdoinkin tasaista pintaa. :D Ihastelin vain, että kyllä siitä aika tilava terassi tuloo. Isäntä komppasi, että hyvin mahtuu haaveilemani keinutuoli. Terassilla on mittaa noin 9 metriä ja leveyttä noin 2,5 metriä. Tarpeeksi siis. :)

Viime torstaina ja tänään on ollut putkipäivät. Isäntä on pompannut putkarin apupoikana ahkeraan tahtiin ja nyt on talon viemäriverkosto huohotusputkia ja viemärien korotuksia vaille valmis. Toisin sanoen, allekirjoittanut pääsee kohta alapohjan levytyshommiin! Jotenkin olen sitä odottanut ihan kauheasti... Mahtavaa saada tuo näköyhteys alapohjaan suljettua. :P

Tänään alkoi myös ullakon pitkien sivujen levytys. Myös loput karapuut saatiin paikoilleen!

Putkia risteilee pitkin taloa siellä sun täällä. Tarkkaa työtä! :)

Seuraavaksi olisi ohjelmassa miehillä lisää ullakon levytystä ja kattorakenteiden tekemistä etu- ja päätyterasseille. Allekirjoittaneen pitää saada hormin kohdalta tiiliseinä muurattua täyteen korkoonsa, jotta oma vanhempi polveni pääsee muuraushommiin. Tiiliseinän jälkeen alkaa sitten alapohjan levytys. Ei tässä tekeminen pääse yllättäen loppumaan. Kovasti odotellaan, että talon rakenteet ovat siinä kunnossa, että miehet pääsisivät talousrakennuksen kimppuun.